Etusivu - Klassinen ratsastus
____________________________________________________________
Klassinen ratsastus
Klassinen ratsastus on ehkä paremmin tunnettu etelä- ja keskieuroopassa, mutta on vähitellen levittäytynyt skandinaviaankin. Suomeen klassinen ratsastus on rantautunut viimeisen seitsemän vuoden aikana kaikessa monimuotoisuudessaan. Koulukuntia on useita, joilla kuitenkin on yhteisenä nimittäjänä pyrkimys keveyteen - hienovaraiseen työskentelyyn hevosen kanssa. Erojakin toki löytyy kuten istunnassa ja apujen käytössä.
Klassisen ratsastuksen filosofia juontaa vuosisatojen takaa ajalta, jolloin ratsastus käsitettiin pikemminkin taiteenmuodoksi kuin urheiluksi. Nykyään asia on juuri päinvastoin, ratsastus mielletään nimenomaan kuntoiluksi ja siitä kirjoitetaankin lehtien urheilusivuilla. Ratsastus laajasti käsitettynä onkin niitä ainoita urheilulajeja, joissa suorituksen tekee eläin (ihmisen ohjauksella luonnollisesti). Välineurheilusta ei kuitenkaan ratsastuksen yhteydessä ole kyse samalla tavalla kuin niissä urheilulajeissa, joissa ihminen vastaa yksin suorituksestaan. Hevosesta ja sen ominaisuuksista puhutaan usein kuin ihmisestä ja hevonen rinnastetaankin enemmän kilpa-/kanssakumppaniksi kuin pelkäksi "välineeksi".
Tämä ihmisen ja hevosen välinen liitto pelkistyy hyvin sanassa ratsukko, jossa ratsastaja ja ratsu ovat yhtä. Ja tähän kaiketi koulukunnasta riippumatta kaikessa ratsastuksessa pyritään - että yhteistyö olisi saumatonta ja ihminen yhtä hevosen kanssa. Klassisessa ratsastuksessa tätä päämäärää tavoiteltaessa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että hevonen liikkuu rennosti, mutta energisesti sekä on mieleltään rauhallinen ja yhteistyöhaluinen. Tämän rentouden tilan saavuttamisessa apuna on satojen vuosien aikana hioutunut hevostietous, jota jokainen "mestari" on omalta osaltaan jatkanut ja täydentänyt ja johon klassisen ratsastuksen filosofia nojaa. Johdonmukaisella työskentelyllä ihmisen ja hevosen välinen kommunikaatio voi kehittyä sellaiselle tasolle, jota ehkä tulevaisuudessa voidaan verrata jopa taiteeseen. Siinä riittää haastetta itse kullekin.
Kirjoitettu 7.3.2007
_____________________________________________________________________
Klassisen Ratsastuksen Seura KlaRa ry | www.klarary.fi | info(at)klarary.fi